Moottoriurheilussa kilpailemisen historia yhdistyy tietystä moottorin sekä moottoriajoneuvojen historiaan. Esimerkiksi auton historia juontaa juurensa jopa 1400-luvulle asti, jolloin muun muassa Leonardo Da Vinci kehitteli ajatuksia itseliikkuvista, jousivoimalla toimivista ajoneuvoista. Varsinaisesti moottoriajoneuvojen historia sai kuitenkin alkunsa 1800-luvulla, jolloin höyrykoneella toimivia autoja saatiin kulkemaan kaupunkien kaduille. 1800-luvun lopulla autojen moottorit muuttuivat polttomoottoreiksi yhä enenevissä määrin. Ja niitä käytetään autoissa vielä nykyäänkin.
Moottoriurheilun historia lähti käyntiin polttomoottorin keksimisen jälkeen, 1800-luvun lopussa. Ensimmäisiä moottoriurheilukilpailuja käytiin Euroopassa, ensimmäinen niistä oli Ranskassa käyty Pariisista Roueniin ja takaisin ajettu kilpailu.
Auton historia
Auton historia liittyy vahvasti moottoriurheilun historiaan, käydäänhän tunnetuimpia moottoriurheilukilpailuja nykypäivänäkin juuri autoilla ajamalla. Ensimmäisiä ideoita näistä nykyisin sähköllä liikkuvistakin ajoneuvoista kehiteltiin jo 1400-luvulla. Isaac Newton kehitti puolestaan hiukan myöhemmin idean ajoneuvosta, joka kulkisi höyrypurkauksen voimalla – eikä aikaakaan, kun höyryautot ilmestyivät kuvaan. Niitä päästiin näkemään 1700 ja 1800 lukujen vaihteessa. Ensimmäisenä autona pidetään monesti kolmipyöräistä armeijan käyttöön tarkoitettua autoa, jolla muun muassa vedettiin tykkejä. Se valmistui 1769 ja toimi höyrykoneella. Tämän auton kehittäjä kehitti myös pian toisenlaisen auton, joka pystyi jo kuljettamaan jopa neljää matkustajaa.
Höyrykoneella toimivat autot olivat suuren koneensa vuoksi painavia, mutta tilaa vievän painekattilan sekä juuri mainitun painon lisäksi siinä oli kolmaskin ikävä ongelma, nimittäin suuri polttoaineen kulutus. Sähköstä yritettiin saada ratkaisua jo tuolloin, mutta muun muassa tarvittavien akkujen suuri paino muodostui ongelmaksi – eikä tuo ongelma ole vielä tänä päivänäkään kokonaan poistunut. 1800-luvun alkuvuosina kehitettiinkin kaasuauto, joka toimi sähköä polttamalla tuotetulla liike-energialla. Mutta kuten voi arvata, oli kaasun varastoiminen hankalaa.
Nykyaikainen polttomoottori kehitettiin vuonna 1885, jolloin Karl F. Benz, Mercedes-Benzin perustaja, loi ensimmäisen nykyaikaisen polttomoottorilla toimivan auton. Samoihin aikoihin myös muuan herra Damler loi samantyylisen, polttomoottorilla toimivan auton, mutta useimmissa lähteissä kunnia ensimmäisestä polttomoottorilla varustetun auton luomisesta lankeaa kuitenkin Benzille. Diesel-moottori kehitettiin muutama vuosi myöhemmin 1890.
Moottoripyörän historia
Autojen lisäksi moottoripyörät ovat suosittu – ja tunnettu – kilpailuväline erilaisissa moottoriurheilulajeissa. Vaikka auto onkin nykyisin ainakin arkisessa elämässä moottoripyörää yleisempi ajoneuvo, on moottoripyörä kuitenkin ensimmäisen bensiinikäyttöinen kulkupeli. Saksalaiset Gottlieb Daimler ja Wilhelm Maybach rakensivat ensimmäisen moottoripyörän 1885, samana vuonna, kuin ensimmäinen polttomoottorilla toimiva auto saatiin markkinoille.
Suomeenkin moottoripyörät rantautuivat ennen autoja. Jo vuonna 1895 Suomesta löytyi kertomusten mukaan useampikin kuin yksi moottoripyörä, vaikka tuona vuonna maahamme tulikin ensimmäinen kaksipyöräinen, bensiinikäyttöinen kulkuväline – ensimmäinen moottoripyörä. Autoja Suomen kaduilta löytyi varmojen tietojen mukaan vasta vuonna 1899.
Ensimmäinen virallinen moottoriurheilukilpailu
Ensimmäisen virallisen kilpailun moottoriajoneuvoille järjesti Le Petit Journal -nimisen ranskalaislehden päätoimittaja. Kilpailussa osallistujat ajoivat hiukan vajaan 130 kilometrin matkan Parisista Roueniin ja takaisin. Tämä hevosettomille vaunuille järjestetty ajokisa käytiin heinäkuun 22. päivänä vuonna 1894 ja voittajaksi kiri Kreivi Jules-Albert de Dion 6 tunnin ja 48 minuutin ajallaan.
Kreivin ajopeli ei kuitenkaan täyttänyt kilpailun järjestäjän asettamia vaatimuksia, joihin kuuluivat auton vaarattomuus, sen helppo ohjattavuus sekä edulliset käyttökustannukset. Siispä Pariisi-Rouenin ajon voittajiksi kruunattiinkin seuraavaksi tulleet Peugeotin sekä Panhardin autot.
Eikä Kreivi de Dion ollut suinkaan ainoa hylätty, vaikka joutuikin ikävästi hylätyksi vasta kilpailun jälkeen. Kilpailuun nimittäin ilmoittautui kaikkiaan 102 osallistujaa, jotka olivat jo maksaneet osallistumismaksunsa, mutta varsinainen kisa käytiin 25 auton välillä.
Nopeusennätysten historia
Radoilla ja erilaisilla reiteillä käytävien kilpailujen lisäksi moottoriurheiluun kuuluvat myös erilaiset nopeusennätysyritykset sekä nopeusajo. Alkuun esimerkiksi autojen nopeudet olivat varsin hitaita, esimerkiksi ensimmäisen autokilpailun voittajan keskinopeus oli noin 14 km/h luokkaa. Pikkuhiljaa autojen nopeuksia saatiin ainakin ennätysten rikkomista varten kasvatettua. Nykyään autojen nopeusennätykset liikkuvat jo pitkälti yli 1000 kilometrin tuntinopeuksissa.
Ensimmäinen virallinen nopeusennätys tehtiin vuonna 1898, jolloin Jeantaud Duo -sähköautolla kaahailtiin 63.15 km/h nopeudella. Seuraavana vuonna 1899 ylitettiinkin nopeusennätyksissä 100km/h. Ensimmäinen 100 km/h nopeuden ylitys tapahtui CITA no. 25 -nimisellä sähköautolla, jolla päästiin ajamaan huimaa 105.88 km/h vauhtia.
Yli sadan mailin tuntinopeus saavutettiinkin jo polttomoottoriautolla, jolla päästiin kulkemaan nopeimmillaan 166.6 km/h nopeutta. Eikä tästä kulunut enää kauaakaan, kun autojen nopeusennätyksissä ylitettiin 200 kilometrin tuntinopeus, kun Fred Marriot ajoi 205.44 km/h nopeutta vuonna 1906.
Autourheilun historia Suomessa
Autourheilu saapui Pohjoismaihin vuonna 1904, kun Ruotsissa käytiin ensimmäisiä autokisoja maantiellä. Suomessa ensimmäiset viralliset autokilpailut järjestettiin joitakin vuosia myöhemmin, vuonna 1910 Viipurissa. Näissä kilpailuissa kisaajat kiersivät 800 metrin radan 12 kertaa. Ensimmäinen pitempi autokilpailu järjestettiin Suomessa 1923. Tämän kilpailun reitti kulki Pohjanlahden ympäri. Autokilpailuista rallit ovat varmasti suomalaisille sydäntä lähimpänä. Ensimmäinen rallikisa järjestettiinkin vuonna 1951, kun Jyväskylän Suurajot sai alkunsa. 50-luvulla rallien sääntöjä myös muutettiin niin, että ratkaisut tapahtuvat suljetuilla erikoiskokeilla, sillä nämä autokilpailut alkoivat muutoin muodostua yleisölle vaaralliseksi.
Kuten monissa muissakin lajeissa, on autoilla, moottoripyörillä kuin muillakin moottorikäyttöisillä kulkuvälineillä kilpailtu aina siitä lähtien, kun tarjolla on ollut sopivia välineitä näihin kisoihin. Mitä pidemmälle tekniikka kehittyy, sitä erilaisemmista kilpailumuodoista katsojat pääsevät varmasti nauttimaan.