F-rallisarja on Suomen suosituin rallin harrastesarja. Kilpailu koostuu yhteensä kuudesta osakilpailusta ja vuoden 2017 F-rallisarjan kilpailuista puolet on ajettu nimittäin kisa on alkanut tammikuun 14. päivä Limingalla Neste Revonlahti Rallilla. Toinen ja kolmas osakilpailu on pidetty helmikuussa Heinolan Jari-Pekka Rallissa ja Kiteellä järjestetyssä Kitee Rallissa. Tulevia osakilpailuja on vielä kolme. Kesäkuun 17. päivä Toivakassa ajetaan rallisarjan neljäs osakilpailu 4. Toivakka-Rallissa. Viides osakilpailu järjestetään syyskuun yhdeksäntenä päivänä Miehikkälän KaakoisRalli 40 v. -tapahtumassa ja viimeinen osakilpailu ajetaan 14. päivä lokakuuta Lapua Rallissa.
F-rallisarjassa on jopa 20 eri luokkaa. Yleisen rallisarjan, seniorisarjan, A-junioreitten ja B-junioreitten luokkia on kolme, joten kyseiset sarjat muodostavat yhteensä 12 eri luokkaa. Syy miksi esimerkiksi yleisessä rallisarjassa on kolme luokkaa, johtuu siitä, että ne jakautuvat autojen kuutiotilavuusluokkiin. Luokkien 1-12 lisäksi mukana on myös lisäluokkia, sellaisia joihin luokkien 1-12 osanottajat eivät voi osallistua.
Luokkien lähtöjärjestys ja pisteytys
Kauden ensimmäisen osakilpailun lähtöjärjestys yleisessä ja senioreiden luokassa määräytyy edellisen kauden vastaavassa kilpailusarjassa saavutetun menestyksen perusteella sarjajärjestäjän harkinnan mukaan. A- ja B-junioreiden ensimmäisen osakilpailun lähtöjärjestys arvotaan. Ensimmäisen osakilpailun jälkeen lähtöjärjestys on sama kuin sarjan pistetilanne edellisen osakilpailun jälkeen. Jos kilpailijalla ei ole sarjapisteitä, sarjajärjestäjä päättää lähtöjärjestyksen.
Pisteet jaetaan yleiskilpailusijoituksen, luokkasijoituksen ja maaliin pääsyn perusteella. Senioreitten luokissa myös ikä vaikuttaa hieman pisteiden laskuun. Yleiskilpailusijoituksen pisteytys tapahtuu niin, että lopullisessa pisteidenlaskussa otetaan huomioon kunkin kuljettajan viiden parhaan osakilpailun sarjapisteet.
Yleiskilpailuissa yleisen luokan, senioreiden sekä A- ja B-junioreiden kymmenen nopeimman kuljettajan sarjapisteet jaetaan niin, että nopein kuski saa 10 pistettä. Toiseksi tullut saa yhdeksän pistettä, kolmanneksi tullut kahdeksan ja niin edelleen. Kymmenenneksi nopein saa yhden pisteen. Lisäksi yhdennelletoista sijalle ja sitä heikommille sijoille sijoittuneet maaliin hyväksytysti ajaneet kuljettajat saavat kaikki yhden pisteen.
Luokkapisteet jaetaan viidelle nopeimmalle luokittain. Pisteet lasketaan niin, että ensin lasketaan luokassa lähteneitten lukumäärä, josta vähennetään kuljettajan sijoitus luokassa. Tämä jaetaan luokassa lähteneitten lukumäärällä ja kerrotaan vielä kymmenellä. Kun senioreiden tuloksia lasketaan, käytetään lisäksi ikävuosittaista tasoitusperiaatetta. Se tarkoittaa, että tasoitusta annetaan 0,08 sekuntia jaettuna syntymävuodella.
Luku jaetaan lisäksi vielä kilpailun säännöissä ilmoitetulla erikoiskoekilometrimäärällä. Tasoitus määritetään koko senioreiden yleiskilpailun pohjalta ja se lasketaan kunkin osakilpailun vanhimman osallistujan syntymäajan perusteella. Jos lopullisista pisteistä tulisi tasatulos, paremmaksi katsottaisiin se kilpailija joka sijoittui viimeksi ajetussa osakilpailussa yleiskilpailussa paremmin. Jos voittaja ei siltikään ratkeaisi, lopputulos selvitettäisiin arvonnalla.
Sarjatilanne tällä hetkellä
Tämänhetkistä yleisen rallisarjan yhteispistetilastoa johtaa Juha Rytkönen 55 pisteellä SuonUA:sta. Toisella sijalla on Joonas Kolehmainen 47 pisteellä KalUA:sta ja kolmannella sijalla SaloUA:n Markus Hellström. Hellströmin pistemäärä tällä hetkellä on 44. Limingassa käydyn avausosakilpailun suurin nimi oli varmasti LaihUA:n Opel Astralla kilpaileva Henri Niemi, joka voitti avausosakilpailun ylivoimaisesti. Ero toiseksi ajaneeseen Juha Rytköseen, joka hänkin ajaa Opel Astralla, oli yli minuutin. Henri Niemi ajaa ensimmäistä F-rallisarjan kilpailuaan yleisessä luokassa ja on varmasti seurattu kuski tulevissakin osakilpailuissa.
Sarjan toisessa osakilpailussa Heinolassa Niemi ajoi ulos jo varhaisessa vaiheessa ja Rytkönen ajoi kisan ylivoimaiseen voittoon. Viimeisimmässä ralliosakilpailussa Kiteellä Niemi kävi tiukan taistelun Juha Rytköstä vastaan, joka voitti Niemen lopulta 4,7 sekunnilla vieden kyseisen osakilpailun voiton. Kolmannen osakilpailun jälkeen Niemi on kuudennella sijalla.
Senioreiden yhteispistetilastossa korkeimmalla on MHJ-RT:n Juha Paavilainen. Hänen pistemääränsä on 53. Toista sijaa pitää P-HUA:n Kari Kytölä 51 pisteellä. Kolmantena on Jari-Pekka Lehtonen HausUA:sta 34 pisteellä. Paavilainen ajoi Kiteellä pohja-ajan kolmelle ensimmäiselle erikoiskokeelle ja nousi toiselle sijalle huolimatta suuresta ikätasoituksesta. Hän jäi EPUA:n Lasse Hirvijärvestä jälkeen vain 12 sekuntia. Tauon jälkeen ajetulla erikoiskokeella Paavilainen kiri välimatkaa Hirvijärveen vielä pienemmäksi ja ajoi päätöspätkällä voittoon melkein puolen minuutin pohja-ajalla.
A-juniorien tilastoa johtaa kolmannen osakilpailun jälkeen AlavUA:n Riku Raiski 54 pisteellä. Hän kilpailee BMW 325i:llä. Raiski sijoittui jo Limingassa hyvin. Hän ajoi Heinolassa käydyn toisen osakilpailun korkeimmat pisteet ja voitti myös Kiteellä käydyn kolmannen osakilpailun, pitäen edelleen kärkipaikan omassa sarjassaan. Toisella sijalla 49 pisteellä on tällä hetkellä LaihUA:n Petri Koskinen ja kolmannella sijalla 35 pisteellä Ville Hanhisuanto MHJ-RT:stä. Hanhisuanto voitti sarjan ensimmäisen osakilpailun, mutta Heinolassa käydyssä kisassa Hanhisuanto jäi erinäisten ongelmien vuoksi A-juniorien viimeiseksi. Kolmannessa osakilpailussa Kiteellä hän sijoittui taas paremmin, mikä näkyykin hänen tämänhetkisestä sijoituksestaan.
LMM:n Jaakko Tulla johtaa B-junioreja 51 pisteellä. Eroa seuraavaan, LopUA:n Esa Hutriin on yli kymmenen pistettä. Hutrin pistetilanne tällä hetkellä on 39. Kolmantena kisassa on LahUA:n Rasmus Laaksonen 31 pisteellä. Pari viimeistä B-juniorien voittoa ovat menneet sarjan ulkopuolelle kun KalUA:n Jarkko Koskema voitti Heinolassa, ja Kiteellä voiton taas vei JyvUA:n Juha Puumalainen. On mielenkiintoista nähdä miten eri sarjojen pistetilastot kehittyvät kun F-rallisarjan neljäs osakilpailu ajetaan Toivakka-Rallissa kesäkuussa.