Ralli on suomalaisten eniten seuraama autourheilumuoto, ja sitä on seurattu jo 60-luvulta lähtien, jolloin käytettiin nimikettä ”lentävät suomalaiset”. Nimikkeellä, joka sai alkunsa menestyneistä suomalaisista kilpajuoksijoista.
Rallin perinteet ovat syvällä suomalaisessa kulttuurissa ja Suomi tarjoaa erittäin hyvän harjoittelupohjan nuorille rallikuskeille tyhjillä pitkillä sorateillään, joita Suomen maaseutu on pullollaan. Moni rallikuski onkin aloittanut uransa mökkitiensä sorapinnalta ponnistaen. Suomalaisia huippukuljettajia menestyy kansainvälisesti jatkuvaan tahtiin. Suuria nimiä ovat olleet aikoinaan mm. Marcus Grönholm ja Tommi Mäkinen, joiden kartanlukijoina toimivat Timo Rautiainen ja Risto Mannisenmäki. Moni muistaa myös Juha Kankkusen, jonka karttaa luki Juha Piironen ja myöhemmin Nicky Grist. Ja jos mennään ajassa tarpeeksi kauas taaksepäin, menestyksekkäitä autoilijoita olivat mm. Ari Vatanen, Hannu Mikkola sekä Markku Alen.
Mutta keskitytään nyt suomalaiseen ralliin. Suomessa on paljon eri rallisarjoja, jotka tarjoavat kilpailuja eritasoisille kuskeille sekä monille eri autoluokille. Yhdessä kilpailussa on yleensä luokkia monille eri autoille, mikä mahdollistaa rallin harrastamisen monilla eri taito- ja kustannustasoilla.
Valmistautuminen
Kilpailuun osallistuminen edellyttää 1. ohjaajalta voimassaolevan ajokortin, kilpailijalisenssin sekä perustutkinnon ralliajosta. Toinen ohjaajaa ei tarvitse ajokorttia, mutta kilpailijalisenssi ja rallin perustutkinto edellytetään. Auton tulee olla luokiteltu joko kanainvälisesti tai kansallisesti johonkin tiettyyn ryhmään ja luokkaa, ja autolle edellytetään tieliikennekatsastus. Jos kaikki nämä ehdot täytetään, voidaan autolla osallistua kilpailuun.
Sarjat
Suomessa harrastetaan rallia eri tasoilla. Huippusarja on tietysti Rallin SM-sarja. SM-sarjaa järjestään sekä kaksi- että nelivetoisissa luokissa. SM-rallien yhteydessä ajetaan myös Suomi-Cupin mestaruuksia kahdessa eri luokassa. Myös nuorille kuskeille tarjotaan hyvät mahdollisuudet ajaa kilpailuissa ja kehittää taitojaan kansallisia ja lopulta kansainvälisiä kilpailuja varten.
Monet aikuisten sarjan rallimestarit ovat olleet innokkaita juniorikuskeja. Juoniorilisenssillä ajaville on oma sarjansa, ja voittaja on nimikkeeltään Suomen Juoniorimestari. Juniorisarjassa on viisi eri luokkaa, ja niistä kaikista palkitaan joka vuosi yksi mestari. Kilpailujen yhteydessä on myös alle 18-vuotiaiden sekä naisten Cupin-mestaruuden kilpailut. Lisäksi pidetään RSJM-osakilpailuja, joissa kilpaillaan Rally Trophy -mestaruudesta, jota ajetaan alle 1400-kuutioisilla sekä V1600-autoilla.
-
Kaksivetoinen F-ryhmä
Suomen suosituin sarja on F-ryhmän autoilla ajettava F-cup sekä vanhempien Historic-autojen Historic Rally Trophy, jossa ajetaan eri-ikäisten autojen luokissa.
F-ryhmä on suomalainen kaksivetoisille ja ilman turboa toimiville autoille tarkoitettu rallikilpailuluokka. Kilpailu on tarkoitettu autoille, joiden kansainvälinen luokitus on päättynyt. Siksi sarjaan tulee jatkuvasti lisää autoja: auton kansainvälinen luokitus on voimassa 7 vuotta sen valmistumisesta.
Suomessa on paljon kaksivetoisia autoja, joiden kansainväliset luokitukset ovat vanhentuneet, minkä takia F-ryhmä vastasi aikoinaan laajaan tarpeeseen. F-ryhmän autot kilpailivat Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1990. Seuraavana vuonna Heikki Poranen ja Pentti Tarkkala saivat ideakseen laittaa alulle oman sarjan F-ryhmälle, nimeltään F-Cup. F-Cupin esikoiskilpailun järjesti Hyrylän Ua.
-
Yleinen ja juniorisarja
F-Cupissa on sekä yleinen että juniorisarja että kaksi kuutiotilavuuteen perustuvaa luokkaa, jotka ovat 1600-kuution ylittävät ja alittavat moottorit. F-ryhmällä on eniten osanottajia kaikista Suomen rallisarjoista. Kisoissa nähdään erittäin rohkeaa ajamista, koska autot ovat kaksivetoisia, minkä takia myös yleisö pitää kisoista. Joka vuosi on 6 F-Cup-kilpailua. F-Cupin ralleihin ei anneta nuotteja, minkä takia niitä kutsutaan ”pimeiksi”. Lisäksi Neste-rallin yhteydessä järjestetään yleensä Vetomies-niminen kilpailu F-ryhmän autoille, mutta tämä kilpailu ei ole osa F-Cupia, sillä siinä käytetään nuotteja toisin kuin muissa kilpailuissa yleensä.
F-ryhmä alkoi harrastajaluokkana, ja kustannukset yritettiin pitää matalina. Myöhemmin kustannukset ovat alkaneet nousta, mutta sillä ei ole ollut negatiivista vaikutusta kilpailijamääriin. Kalleimmissa ryhmissä auto voi maksaa lähes 100 000 euroa, mutta jopa alle 10 000 euron autolla voi kilpailla ongelmitta. Kilpasarjan alkuaikoina eniten voittoja tahkosivat Fordin Excortit ja Toyotan Starletit, mutta sittemmin menestykseen siivittivät Opelin Kadettit ja Toyotan Corolla GT:t.
Nykyään yli 1600-kuutioisten luokassa on pärjätty parhaiten BMW M3:lla sekä myös Hondan Civicillä, vaikka ei yhtä hyvin kuin BMW:llä. Lisäksi Volvon 240 ja Mesen 190 ovat olleet kohtuullisen menestyksekkäitä.
Ralli Special
F-ryhmän lisäksi järjestetään esimerkiksi Rallispecial-kilpailuja, jotka ovat lyhyitä kansallisia kilpailuja, jotka keskittyvät pienelle alueelle ja hyödyntävät yhtä tiekokonaisuutta. Suomen rallin suurin tapahtuma MM-tason ralli, Neste Oil Ralli, johon tulee paljon faneja katsomaan maailmantähtiä kilpailemassa Keski-Suomessa. Tämä Suomen MM-rallikilpailu on maineikas MM-ralli, ja sen asema on vankka kansainvälisessä ralliskenessä. Suomalaisilla on historiansa ansiosta hyvä maine rallipiireissä, ja vaikka menestyksemme olisikin nykypäivinä hieman hoikempaa, tullaan suomalaisia pitämään vielä pitkään arvossa, eikä kukaan tule viemään MM-osakilpailuamme pois. Niin paljon meitä kunnioitetaan.
Vuonna 2017 on jo ajettu 3 osakilpailu maaliskuuhun mennessä. Rallit ovat olleet hyvin menestyksekkäitä yleisösuosioltaan ja ne ovat rakentaneet suomalaista rallikulttuuria eteenpäin hyvällä tahdilla. Seuraavat rallit ajetaan kesästä lähtien. Vuoden neljäs ralli on 17.6. Toivakassa ( Toivakka-Ralli). Viides ralli ajetaan Miehikkälässä KaakkoisRalli 40v. nimityksellä ja kuudes sekä viimeinen ralli ajetaan lokakuun 14. päivä Lapualla ja rallia kutsutaan sopivasti nimityksellä Lapua Ralli. Rohkeasti siis mukaan seuraamaan ja viettämään ikimuistoisia ralliviikonloppuja!